tiistai 1. toukokuuta 2012

Wapun 2012 avaus

pienimuotoinen raportti reissunpäältä.,.

ajoimme lohjaan. oli kaunis auringonlasku ja suuntasimme liessaaren luontopolulle.
saaressa oli jokunen kätkö, graniittilouhoksella sai varoa askeliaan irtokivien päällä.
palasimme leirintäpaikkaamme taskulampunvalossa, jossa nukuimme yön rannantietämissä.

seuraavaksi kanssamatkustajani halusivat ehdointahdoin hankoon. pysähdyimme karjaalla paikallisten lintubongarien suosimassa metsässä. lintuja ei näkynyt, mielikuvituksella tehtyjä camokätköjä kyllä.

matkalla näimme tuulivoimaloita, jotka olivat massiivisempia kuin kuvitelmissa.


hangossa näimme ainakin meren, viivyimme jokusen tunnin. hangon vesitorni oli näyttävä (kuva)



siirryimme illaksi saloon, jossa tutustuimme paikalliseen yöelämään. sepi kumpulaisen konsertti oli aika säälittävä. joku random paikallinen tarjosi meille ilmaisen sisäänpääsyn "keikkamestaan" jossa soitti radio rockistakin tuttu doom unit. yövyimme matkailuautossa läheisen hesburgerin vieressä.
seuraavana aamuna suuntasimme saloon kätköilemään pidemmän kaavan kautta. nähtävyyksiäkin nähtiin. yli satavuotiaan veturitallin takaa näkyi upea vanha höyryveturi (kuva).
palasimme illan tullen takaisin hyvinkäälle. jukka esitteli paikalliset nähtävyydet ja zoom-baarin.
vietimme vielä lyhyen grilli-illan ja jäin yöpymään heidän luonaan.

aamulla siirryin kätköilemään yksin. lähellä oli radanvarressa yli kymmenen geokätköä joten suuntasin sinne. suunta oli erittäin huonosti valittu, koska reitillä oli nähtävänä vain risuja ja mutaista seutua. seikkailin vielä jokusen kilometrin ihan väärään suuntaan, ja janokin pääsi voimiinsa.
kun palasin autolleni ajelin vielä hyvinkään keskustassa, kunnes sain #200 kätköni täyteen.

loppukommentti,
 ihan hieno reissu, kannatti hankkia matkailuauto. loistava kesänavaus, ja 45 kätköäkin löytyi.
 ensi kerralla ei välttämättä tarvitse suunnata kovin kauas, ja matkanvarrellakin on varmasti paljon
 nähtävää. ja täytyy valita kohteetkin enemmän huomion kanssa.

perjantai 27. huhtikuuta 2012

27.4.2012 > Sain töistä vapun ajaksi 4 päivää lomaa. Joten nyt on aika suunnata kevään ensimmäiselle reissulle. Tavarat on pakattu ja suuntaan Hyvinkäälle, jossa Jukka Terhi ja geokoira lähtevät kohti matkaa.

torstai 26. huhtikuuta 2012

Karavaani 2012

Aloitin geokätköilyn 2011 kesällä. Olin kuullut harrastuksesta jo aiemmin ja kun sain tietää että omalla android-pohjaisella kännykällä löytyy kätköt, hurahdin kätköilyyn huolella. 2011 kesällä hain Lahden alueelta 150 kätköä, talveksi harrastus jäi kun puolentoistametrin lumi ja kova pakkanen ei miellyttänyt. Myöskään saarikätköt jäivät ohuen jään vuoksi. Keväällä 2012 ostin matkailuauton, joten pääsen kesällä reissuun kauemmaksikin. Tähän blogiin on tarkoitus kerätä muistiinpainuvimpia hetkiä seikkailun saralta.